torstai 14. tammikuuta 2016

Talvi on suomalaisille merkittävä vuodenaika. Pakkanen, lumi ja kaamos kuuluvat arkeemme ja ne ovat myös muokanneet niin identiteettiämme kuin suomalaista yhteiskuntaa. Kauempaa katsottuna olosuhteet täällä pohjolassa voivat näyttää monesta uhkaavilta, mutta me olemme oppineet antamaan kotimaamme vuodenaikojen vaihtelulle arvon.

Me arvostamme koulutuksen lisäksi erityisesti työtä ja terveyttä. Ne ovat yhteiskuntamme peruspilareita. Vaikka elämme talouden osalta vaikeita aikoja, olemme edelleen maailman mittakaavassa yksi vauraimmista, terveimmistä ja turvallisimmista valtioista. Siksi olemme myös saaneet vastaanottaa viime vuonna yllättäen suuren määrän pakolaisia. Nyt haasteemme on antaa oikeassa hädässä oleville mahdollisuus uuteen elämään. Tämä ei ole helppo tehtävä, mutta se on velvollisuutemme ja meillä on siihen varaa.

Viime vuonna YK:ssa hyväksytyt kestävän kehityksen tavoitteet pyrkivät mm. siihen, että kaikille maailman ihmisille taattaisiin koulutusta, perusterveydenhuolto ja säällistä työtä. Tavoitteita, jotka koskevat kaikkia maailman maita on yhteensä 17. Näiden tavoitteiden toteutuminen vaikuttaisi osaltaan myös siihen, että ihmisten ei tarvitsisi muuttaa kauas kotiseuduiltaan hakemaan turvaa köyhyydeltä, sairauksilta ja sodilta.

Kestävän kehityksen tavoitteet koskevat myös Suomea. Niiden toimeenpanossa paikalliset yhteisöt, yritykset ja viranomaiset ovat ensiarvoisessa asemassa. Vaikka tilanne Suomessa on suhteellisen hyvä, niin meilläkin on epäkohtia ja parannettavaa.

Jyväskylän Talven teemana on tänä vuonna "työ, terveys ja yhteiskunta". Ohjelma tulee olemaan erityisen monipuolista ja sisällöltään tärkeää. Mukana ovat myös keskustelutilaisuudet Miina Sillanpään juhlavuoden ja sananvapauden merkkivuoden kunniaksi.


Toivotan kaikille hyvää talvea ja kestävää alkanutta vuotta, sekä erityisen hyviä hetkiä Jyväskylän Talven kulttuuritarjonnan parissa.